Suuntaa elämän tuuliin 

Hyvinvointia, kokonaisvaltaista ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa ja valmennusta











Olet paljon enemmän kuin ulospäin näkyy

Terapian aikana edistyin valtavasti. Se sai ajan tuntumaan pitkältä. Toisaalta prosessi tuntui myös helpolta; oivalsin asioita, joita olin työstänyt jo vuosien ajan. 
-Terapia-asiakas

Heikollakin hetkellä sinussa on valtavasti voimaa. Meidät on luotu selviämään elämän kolhuista, työkalut saattavat vain puuttua. Yksin ei kuitenkaan tarvitse pärjätä. Ratkaisukeskeinen lyhytterapia on asiakaslähtöistä ja sen keskiössä ovat ihmisen omat voimavarat sekä niiden vahvistaminen. Terapiassa löydät työkaluja siihen, miten jatkossa voit tehdä omien arvojesi mukaisia valintoja. 


Jooga- sekä rentoutusohjaajana lähestymistapani on lempeän holistinen. Tällä hetkellä työskentelen vastaanoton lisäksi opinto-ohjaajana yläkoulussa. Ihmisenä olen empaattinen, avarakatseinen ja positiivinen. Erityisosaamistani ovat kokonaisvaltainen hyvinvointi, palautuminen ja uni, uupumisesta omaan voimaan kasvaminen, omat rajat,  itseluottamuksen vahvistaminen, ahdistuksen kanssa eläminen, vanhemmuus ja nuoret, uraohjaus sekä omia unelmia kohti kulkeminen.


Tullaksesi ratkaisukeskeiseen lyhytterapiaan riittää, että sinulla on jokin asia, johon haluat muutosta ja jonka eteen olet valmis työskentelemään. Kanssani voit kulkea turvallisin mielin kohti omia valintoja ja omannäköistä elämää. Vastaanotollani käydään yksin ja yhdessä. Tule vastaanotolle sellaisena kuin olet.

Voimauttavin terveisin, lyhytterapeutti ja valmentaja Krista Sköld


Varaa rohkeasti aika tai laita viestiä niin kartoitetaan tilannettasi ja sovitaan tarkemmin mahdollisesta yhteisestä jatkosta. Kartoitus ei sido sinua mihinkään.

Vastaanotto: Helsinki,Töölö tai etänä. 


Suoruus ja välitön keskusteluyhteys. Tykkään myös erityisesti siitä, että Krista kohtaa rohkeasti vaikeita asioita ja osaa hyvin johdattaa asiakkaansa katsomaan asioita uusin silmin.                  -Terapia-asiakas

Miksi ratkaisukeskeinen lyhytterapia?

  • Lyhytterapiaa varten et tarvitse diagnoosia tai lähetettä. Riittää, että haluat itse muutosta tilanteeseen.

  • Pääset nopeasti terapiaan.

  • Vahvistat ja teet näkyväksi omia voimavarojasi.

  • Saat uutta näkökulmaa uusiin tai vanhoihin tilanteisiin.

  • Teet itsesi näköisiä ratkaisuja, elät itsesi näköistä elämää.

  • Huomaat, että pystyt itse vaikuttamaan asioihisi.

  • Kuljet kohti pysyvää muutosta.

  • Lyhytterapiasta ei saa Kela-korvausta, mutta terapia on kustannustehokasta sen lyhytkestoisuuden vuoksi.

  • Käyt terapiassa keskimäärin 5-20 kertaa.

  • Lyhytterapiasta ei tule merkintää Omakantaan.

Terapeutti oli todella taitava jättämään oman panoksensa ikäänkuin varjoon. Hänellä oli kyky vahvistaa omia ominaisuuksiani ja auttaa minua löytämään itseni näköisiä toimintamalleja. Siksi minun oli myös helppoa luopua terapiasta, sillä tunsin itseni voimaantuneeksi terapian aikana.  -Terapia-asiakas

Arvot

Kunnioitan ja ihailen luontoa. Sitä, kuinka se on jatkuvassa muutoksessa ja luopuminen on väistämätöntä. Samalla se muistuttaa meitä siitä, että tilalle kasvaa aina uusia mahdollisuuksia, kunhan jaksamme nähdä ne ja tarttua niihin. Meri ja vesi muistuttavat ihmisen mukautumis- ja uusiutumiskyvystä sekä rohkeudesta, villistä ja vapaasta voimasta, elämän virtaavuudesta sekä mahdollisuuksista.


Holistisuus

Terve mieli terveessä ruumiissa. Mielen ja kehon terveys on minulle tärkeää. Tämä erottamaton pari toimii aina yhdessä. Halutessasi se pystyy uskomattomiin tekoihin. Pystymme omilla valinnoillamme vaikuttamaan paljon hyvinvointiimme ja siihen, miten toimimme kokonaisena ihmisenä.


Vapaus

Vapaus tarkoittaa minulle vapautta tehdä omien arvojeni mukaisia valintoja. Se on myös vapautta ajatella, tuntea kaikkia tunteita, puhua ja luoda. Vapaus tuo myös vastuuta. Toisten kunnioittaminen ja vapauden tukeminen ovat tärkeitä vastuuseen liittyviä arvoja. Vapautta on elää omannäköistä elämää.



Itsensä kehittäminen

Perustarve, joka antaa elämälle merkitystä, rohkeutta kohdata uusia tilanteita ja erilaisia ihmisiä. Oppiessaan uutta ihminen saa uusia tapoja ajatella. Samalla hän voimaantuu ja asiat tuntuvat mahdollisilta.


Lempeys

Jos saisin yhden toiveen, toivoisin, että ihmiset olisivat lempeämpiä itselleen, niin he osaisivat olla lempeitä sekä kunnioittavia myös muita kohtaan. Tämä on tärkeä läpi elämän kulkeva teema, jota ei voi muistuttaa itselleen liikaa. Lempeyden synonyymi on inhimillisyys.